Pöydän puhdistus ja anteeksipyyntö

Miksi me järjestetään retriittejä ja kurssiviikkoja?

Olen nähnyt lukemattomia kertoja, kuinka suuri ja eheyttävä vaikutus vain muutamalla meillä vietetyllä päivällä voi ihmisiin olla. Lämpimällä kohtaamisella, yksinkertaisilla ravitsemuksellisilla, ja oivaltavilla tunnemaailman asioilla on usein mullistava voima. Ja minulla on syvä tarve tarjota tämä kokemus mahdollisimman monille.

Parhaimmillaan meillä vierailu on silmiä avaava kokemus – erityisesti ensikertalaisille – ja se voi muuttaa elämää ja tapaa katsoa sitä, parhaimmillaan perustavanlaisesti. On äärettömän palkitsevaa kokea tämänkaltaista yhdessä.

Tiedän, että nämä kohtaamiset voivat vaikuttaa hyvällä tavalla hyvin monen ihmisen elämään ja uskon, että maailma muuttuu paremmaksi paikaksi yksi hyvinvoiva ja herännyt ihminen kerrallaan.

Viisi pitkää epävarmuuden vuotta ja kasautuvat kriisit

Nyt, vajaan parin vuoden tauon jälkeen, on tullut aika jatkaa työtäni siitä, mihin se maaliskuussa 2024 yllättäen jäi.

Moni teistä jäi odottamaan - tapahtumien järjestäminen keskeytyi, viestit jäivät ilman vastausta, kaikki hiljeni yhtäkkiä. Se ei ollut oikein. Pyydän teiltä vilpittömästi anteeksi.

Havupirtin toiminnan halvaantumisen taustalla oli viisi pitkää epävarmuuden ja epätietoisuuden vuotta. Keväästä 2020 lähtien elimme jatkuvassa odotustilassa, suunnitellen toimintaa aina vain vuosi kerrallaan. Joka vuosi mietimme, koittaisiko vankeustuomioni täytäntöönpano ensi kesänä. Vuodet vierivät eteenpäin, ja oikeusprosessi venyi ja venyi. Samalla elämää oli kuitenkin elettävä – sitä ei voinut laittaa tauolle odottamaan jotain, minkä ajankohtaa ei tiennyt. Otimme joka syksy tietoisen riskin ja päätimme jatkaa tapahtumien suunnittelua seuraavalle vuodelle.

Havupirtin alkutaival oli itsessään raskas prosessi, johon sisältyivät äitini Airin terveysongelmat, omat opintoni sekä siirtymiseni tapahtumien vetäjäksi. Ensimmäisenä toimintavuonna iski korona kokoontumisrajoituksineen, mitä seurasivat Ukrainan sodan myötä räjähtäneet energiakustannukset ja yleisen taloustilanteen alamäki. Kuten tuhansilta muiltakin suomalaisilta yrityksiltä, nämä kriisit ja inflaatio söivät meiltä kaikki säästöt. Uutena osakeyhtiönä, jolla ei ollut aiempaa vertailukelpoista tilikautta, jäimme myös ilman koronatukia.

Kaikkein raskainta taustalla oli kuitenkin lähisukulaisen meihin kohdistama maalittaminen ja vainoaminen. Hän saattoi ottaa yhteyttä someseuraajiimme, haukkua sekä syyllistää heidät ja meidät. Tämä jatkuva häirintä teki epävarmuudessa elämisestä ja yrityksen pyörittämisestä äärimmäisen kuormittavaa ja stressaavaa.

Kevät 2024: Äkkilähtö ja moraalin pohdintaa

Vuoden 2023 lopulla suunnittelimme vuoden 2024 tapahtumat normaaliin tapaan, ja varausaste näytti vihdoin erittäin hyvältä. Keskusteluissa Rikosseuraamuslaitoksen kanssa oli annettu ymmärtää, että tuomion täytäntöönpanoon voisi hakea lykkäystä. Kun alkuperäiseksi passituspäiväksi määrättiin lopulta 11. maaliskuuta 2024, haimme saamiemme ohjeiden mukaisesti lykkäystä seuraavaan syksyyn asti, vain muutaman kuukauden verran, joka olisi mahdollistanut jo sovittujen ja myytyjen velvoitteiden asianmukaisen järjestämisen. Tavoitteenamme oli hoitaa sovitut tapahtumat ja säästää puskuria, jotta yritys selviäisi poissaoloaikani yli.

Rikosseuraamuslaitos päätti kuitenkin toisin: Se hylkäsi lykkäyshakemukseni vastoin ennakko-odotuksia ja aiemmin saatuja neuvoja, yrittämättä edes ymmärtää tilannetta tai sen seurauksia toiminnallemme. Hylkäävä päätös tuli torstaina, ja minut määrättiin astumaan vankilaan jo seuraavana maanantaina. Minulle jäi vain muutama päivä aikaa hoitaa siviiliasioita kuntoon. Valitsin viettää nuo viimeiset päivät läheisteni kanssa, sillä tiesin, etten näkisi heitä vähään aikaan. Kaikki jäi pahasti kesken. Siviiliasioiden hoito vankilasta käsin oli mahdotonta. Viiden vuoden ajan rakennettu toimintarakenne alkoi hajota tulojen loputtua. Sähköt katkesivat ja sen hetkinen toiminta kävi mahdottomaksi. 

Tuomioni tuli vuonna 2019 tapahtuneesta kannabiksen kasvatuksesta, joka Suomen laissa luokitellaan huumausaineeksi. Monissa muissa maissa tämä on jo sallittua, ja todennäköisesti näin käy aikanaan Suomessakin, kun uusi sukupolvi korvaa nykyisen poliittisen eliitin ja tuo mukanaan uutta tietoa aiheesta, joka on monelle yhä voimakas tabu.

On tärkeää ymmärtää lain ja moraalin ero. Laki ja vakiintunut oikeuskäytäntö määrittelevät, mitä saa ja mitä ei saa tehdä, eikä se ole aina, jokaisessa tapauksessa ihmisen puolella, kun taas moraali pohtii sitä, mikä on oikein ja väärin. Nämä kaksi on syytä osata erottaa toisistaan, ettemme vain nostaisi itseämme hetkellisesti paremmiksi toisten valintojen kustannuksella.

Tässäkin asiassa tietämättömyys, pelko ja asian lähestymiskulma ruokkivat epäluuloja ja vaarallisuusharhoja, vaikka tiedämme, että mikä tahansa asia voi muuttua tuhoisaksi liiallisissa määrin. Esimerkiksi alkoholijuomien valmistus ja sen seurannaisvaikutukset ovat moraalisesti paljon epäeettisempiä kuin mainitun hyötykasvin, mutta ei siitä sen enempää. Nyt seuraamus on joka tapauksessa kärsitty, vastuu kannettu ja asia sovitettu lainkin silmien edessä. Pöytä on puhdas ja tietämys vaikeidenkin hermosairauksien kivunlievityksestä ja jopa tasapainoon saattamisesta voi vielä joskus tulevaisuudessa olla tarpeellista.

"Ihmeitä tapahtuu; ei luonnonvastaisesti, vaan sen vastaisesti, mitä luonnosta tiedämme"

Valoa pimeydestä

Vaikka lähtökohdat olivat haastavat, uskon vahvasti, ettei mikään todella muutosvoimainen, ennustamaton ja eteenpäin vievä oivallus synny täysin normaaleissa olosuhteissa. Kipinä syttyy vain poikkeuksellisissa tilanteissa. Kipinä, jonka voimasta ei tyydy vain pintapuolisiin vastauksiin. Mitä enemmän kohtaamme kipua ja tuskaa, sitä enemmän meissä on ennen pitkää hyvää synnyttävää potentiaalia, jos vain opimme näkemään asiat uudella, merkityksellisemmällä tavalla. Valo syntyy pimeästä ja hyvä pahasta.

Tämä lähestymistapa osoitti voimansa vankeusaikanani. Varsinkin Sulkavan vankilassa vaikutukseni yhteisöön muodostui suureksi. Vastasimme itse ruoanlaitosta, ja paikallisen marketin myynnissä näkyi varmasti pakastevihannesten, ruokasoodan ja prebioottisten kuituvalmisteiden huomattavasti kasvanut menekki. Eräs vankitoverini totesikin kerran lenkillä ollessamme, että Sulkavan vankila on sillä hetkellä ehkäpä Suomen terveellisin rikosseuraamuslaitos.

Vankilaan päätyvillä on suurimmalla osalla taustallaan päihdeongelmia. Sielu-  ja tunne-elämä on keskimäärin hyvin rikkonaista. Monet ovat pudonneet yhteiskunnan turvaverkkojen läpi, eikä heillä ole ollut ketään, joka osaisi kysyä asioita, joilla kova ulkokuori murretaan ja sen sisällä oleva, turvansa liian varhain menettänyt pieni lapsi nähdään. Keskustelujemme myötä moni kertoikin minulle, ettei ollut koskaan aiemmin puhunut niin henkilökohtaisista ja aroista asioista kenenkään kanssa. 

Olen kehittänyt vuosien saatossa orientaatiovalmennukseksi kutsumani 90 minuutin mittaisen vastaanoton, jonka tarkoituksena on päästä nopeasti käsiksi alitajuntaamme ja niihin hoitamatta jääneisiin haavoihin, jotka ohjaavat meitä liian usein pienentävällä tavalla. Tämä menetelmä osoitti jälleen kerran toimivuutensa: moni löysi sen avulla paremman ymmärryksen omaa itseään kohtaan ja sen huomaa silmistä, kun jokin sisällä liikahtaa eri asentoon. Uskon vahvasti, että kaikki hyötyvät siitä, jos tällaisen kohtaamisen myötä uusintarikollisuus tässä aina vain hurjemmaksi muuttuvassa maailmassa vähenee edes yhden ihmisen kohdalla

.

Mitä vankila minulle opetti?

Että, on paikkoja, joissa pelkkä esimerkin voima voi olla valtava. Ja sille sanomalle mitä luennoillanikin olen jakanut, on vahvaa tilausta myös maailmassa, jossa heikkouden näyttäminen ei aina ole se turvallisin vaihtoehto. Oli alkuun erikoista luennoida häpeästä, pelosta ja rakkaudesta ja meiltä jokaiselta löytyvästä sisäisestä lapsesta, miehille, joiden maailma on ollut pääsääntöisesti koko elämän ajan maailma, jossa edellämainittujen kaltaiset aiheet ovat pitkälti tuntemattomia.

Vankila-aika antoi myös kontrastia tämän päivän maailmaan ja muistutti millaista on elää ilman suoratoistopalveluita, älypuhelimia ja internettiä. Se opetti paljon vaikuttamisesta, ihmisten kohtaamisesta sekä auttoi ymmärtämään myös sitä mielen pimeämpää puolta. 

Vankila-aika oli pakollinen pysähdys ja itsetutkiskelunpaikka, mutta se oli myös mahdollisuus tulla varmemmaksi ja paremmaksi siinä mitä siviilissä olin tehnyt jo viimeisen 5 vuoden ajan meillä Havupirtissä.

Luin yli 70 kirjaa ja kirjoitin käsin yli 1000 sivua muistiinpanoja ja päiväkirjaa. Ajatustyölle oli aikaa ja sitä sai tehdä ilman häiriöitä. Hiljaisuudesta voi löytää aavistuksen tulevasta. 

Se kipu, mitä voi kokea vain yksin lukitun oven takana ollessa, vailla mahdollisuutta paeta niitä tunteita, kun sinulle läheisimpiä ihmisiä ajatellessa ja ikävöidessä tapahtuva siviilielämän rakenteiden hajoaminen voimatta tehdä asialle mitään oli myös jotain, joka synnytti minussa jotakin uutta, kaikessa musertavuudessaan. Jotakin, joka ei olisi syntynyt ilman edellämainittua kokemusta. 

Monesti ajatellaan että heidän, jotka opastavat muita ihmisiä ja ns. "hyvinvointivalmentajien" tulisi olla "valmiiksi" täydellisiä ja nuhteettomia. Mutta kukaan ei opi ilman virheitä, ehkä teoriatasolla, mutta ihmisen toiminta ja erityisesti se, mikä meidät saa lopulta heräämään ja toimimaan, on kaikkea muuta kuin järkiperäistä teoriaa.

Valmentaja/Ohjaaja, joka on tehnyt paljon virheitä, on usein ainakin varteenotettava vaihto – mikäli hänellä on kyky itsereflektointiin ja kriittisyyteen itseään kohtaan sekä valmius matkustaa omaan pimeyteensä kysymyksen miksi avulla. Sillä osaamista testataan vasta silloin, kun elämä myrskyää.

Lähde, etsimään sitä missä olet hyvä. Mitä paremmin ymmärrät itseäsi, sitä paremmin ymmärrät maailmaa.

On helppoa puhua kiitollisuudesta ja poseerata silloin, kun kaikki on hyvin. Mutta pystyykö pitämään itsestään huolta, löytämään kiitollisuuden ja merkityksen tekemiselle silloinkin kun se koettelee oikein kunnolla? Se on pohtimisen arvoinen kysymys.

.